• Tommi Sakari Aalto

Humaanimpaa päihdepolitiikkaa

Päivitetty: 24o marras 2019


Meidän tulee yhdessä rakentaa yhteiskuntaa joka ei hylkää ja syrjäytä niitä ihmisä, jotka kamppailevat addiktion kanssa vaan auttaa heitä kuntoutumaan takaisin osaksi yhteiskuntaa.



Osallistuin Humaania päihdepolitiikkaa ry:n järjestämään Nyt: Vastuullisemman päihdepolitiikan seminaarin -tapahtuman vaalipaneelikeskusteluun 2. maaliskuuta Keskuskirjasto Oodissa.


Valmistautuesani vaalipaneeliin tein taustatuksimista aiheestaja kävin tutustumassa päivätoimintakeskus Itiksen Symppis toimintaan, esittäen kysymyksia ja keskustellen toiminnanohjaanien, asiantuntijoiden ja kokemusasiantuntijoiden kanssa aiheesta.


Seuraavassa on voit tutustua etukäteen paneelikeskustelua varten pohtimiini kymyksiin ja teemoihin:

Mitkä ovat Suomen keskeiset huumepoliittiset kiistakysymykset tai ongelmat? Miten Suomen huumepolitiikkaa tulisi kehittää? Tulisiko huumausainepoliittista strategiaamme uudelleenarvioida?"

Rangaistus vai hoito, mikä järki on pelkästään rankaisun kautta yrittää puuttua päihdeongelmaan. Missä vaiheessa olisi vain järkevämpää ohjata ihminen hoitoon?


Millainen on puolueeni huumausainepoliittinen ohjelma, ja miten itse näen kysymyksen?

Sininen tulevaisuus niin nuori puolue ettemme vielä ole varsinaista päihdepoliittista linjaa tehneet.

Varsinaiseen huumekysymykseen ei ole selkeää vastausta, mutta halua luopua huumausaineiden käytön rangaistavuudesta ei varsinaisesti ole, mikäli tarkoituksena on vain sallia huuausaineiden vapaamielinen käyttö.

Käyttörangaistuksesta lupumisen seurauksena on pelko siitä, että riskikäyttäyminen kasvaa ja todennäköisyys addiktoitumiseen nousee. Huumeiden käytöllä voi myös olla vaikutusta henkilön tulotasoon ja se voi heikentää hänen työssä pärjäämistään ja edelleen johtaa jopa työn menetykseen. Työn menetyksen seurauksena on riski ajautua rikoskierteeseen.

Päihdepolitiikka linkittyy osittain myös alkoholi- ja tupakkapolitiikkaan. Alhoholi ja tupakka ovat yleisesti hyväksyttyjä huumausaineita. Rikoslaissa ei vielä toistaiseksi säännellä tupakkatuotteista, mutta esimerkiksi nuuskan laiton maahantuonti myyntitarkoituksessa voi johtaa muihin rikosoikeudellisiin seuraamuksiin, vaikka tupakan myynti on yleisesti sallittua.

Tupassa ja nuuskassa on molemmissa nikotiinia. Tupakan terveyshaitat ovat tutkitusti suuremmat kuin nuuskassa. Nuuskassa taas on enemmän nikotiinia kuin tupakassa ja se addiktoi nopeammin. Entäpä jos ja kun kannabiksen käyttö yhteiskunnassa yleistyy, on valtion sitä vaikea estää. Missä kulkee järjen ja kohtuuden raja?

Kansalaisten hyvinvoinnista huolehtivana puolueena pyrimme auttamaan niitä joilla on vakava addiktio ja luomaan sellaiset puitteet ihmisille, että he näkisivät päihteettömyyden arvokkaana ja merkityksellisenä vaihtoetona.


Mitä mieltä olen huumeiden haittojen vähentämiseen pyrkivistä palveluista (esimerkiksi käytössä olevat neulojenvaihto ja korvaushoito sekä uutena ehdotetut valvotut käyttötilat ja ainetunnistuspalvelut)? Miten lain tulisi suhtautua niihin ja mikä niiden aseman tulisi olla huumepolitiikassa?

Käytön vähentämiseen ja haittojen minimoiseen pyrkivät palvelut, kuten neulanvaihtopisteet ja aineentunnistuspalvelu ovat tärkeitä.


Monessa suuressa Pohjois-Amerikan kaupungissa on jo otettu käyttöön ja kokeiltu erilaisia keinoja huumeongleman hoitamisessa. Turvalliset piikitystilat joissa käyttäjät voivat testata huumeen puhtauden ja piikittää turvallissa ympäristössä ovat vähentäneet kaduilla tapahtuvia yliannostuksia ja parantaneet mm. käyttäjien turvallisuutta sekä pääsyä hoidon pariin nopeammin.

Neulanvaihtopisteiden avulla, vaihattamalla käyteyt neulat ja ruiskut puhtaisiin, on suonensisäisten huumeiden käyttäjien keskuudessa tehokkaasti saatu pysäytettyä C-hepatiitin ja HIVin leviäminen Suomessa.



Suomessa huumeiden käyttö on kuitenkin enemmän sekakäyttöä, eikä niinkään vahvojen huumeiden kuten mm. heroiinin käyttöä. Tabletit ja muut lääkeaineet vedetään silti suonensisäisesti, jonka lisäksi juodaan runsaasti alkoholia.

Eri aineet reagoivat toisiinsa ja vaikuttavat eri tavoin yhdessä kuin erikseen käytettynä. Bentsodiapiinit opioidien kanssa buustaavat toistensa vaiktuksia ja käyttäjän on vaikea seurata annostuksen määrää. Kun tähän lisätään vielä alkoholi joka entisestään tehostaa aineiden vaikutusta ja yliannostuksen riski kasvaa, mutta yleisimpiä ovat vaikeammin ennakoitavat seuraukset, kuten hengityksen ahtautuminen nukkuessa.


Katukaupassa on vaikea tietää mikä lääketabletti on oikea mikä pitää sisällään jotain muuta kuin lupaa. Tämän takia aineentunnistuspalvelu olisi erittäin hyödyllinen kun pyritään ennaltaehkäisemään vakavia sivuoireita, kuten esim. ihon haavaumia, sekavuutta ja vainoharhaisuutta.


Korvaushoito on yksi hyvä vaihtoehto addiktille vähentää sekakäyttöön liittyviä vaaroja ja keino päästä irti huumeista. On kuitenkin uskallettava kysyä, johtaako korvaushoito todella ongelmien loppumiseen ja auttaako se irti aineista, vai onko se itsessään addiktiota kannatteleva tekjä jolloin käyttäjän ei edes tarvitse lähteä hakemaan muutosta käyttötapoihinsa. Käytettävä aine vain vaihtuu toiseen ja on useimmiten myös yhtä addiktoiva.


Korvaushoitojakso kestää kauan ja on pitkä vaikea prosessi addiktille. Annostuksen alasajaminen kestää yli vuoden. Hoitoklinikat lähtökohtaisesti sanovat hoidon olevan kuntoittavaa, mutta klinikoiden ylilääkärit kuitenkin lähes poikkeuksetta suosittelvat ettei hoitoa lopeteta vaan että sitä jatketaan korvaushoitona koko potilaan loppuiän ajan.

Korvaushoito olisi silti monesti parempi vaihtoehto potilaalle. Hoidon loppuun viemisen puolesta puhuvat tulokset, joissa aiemmin aineita käyttäneet ja niistä irti päässet ihmiset vielä useiden vuosienkin jäkeen elävät päihteettömästi. Nämä ihmiset sittemmin ovat perustaneet omia tukiryhmiään.


Toinen korvaushoidon ongelma on että Kynnys hakeutua korvaushoitoon on liian matala. Korvaushoidon tulisi olla viimeinen vaihtoehto. Ennen korvauhoitoon pääsyä henkilöllä pitäisi olla ainakin pari epäonnistunutta vieroitus kertaa takanaan. Vasta tämän jälkeen henkilön tulisi päästä korvaushoidon piiriin. Esim Sveitsissä vasta läpikäytyään tietyn prosessin henkilö katsotaan olevan oikeutettu korvaushoitoon viimeisenä vaihtoehtona ja keinona kuntoutua.

Korvaushoidon ongelmana on että siihen ei liity psykosolsiaalista hoitoa, potilaalle annetaan vain päivän lääkeannos ja sen jälkeen henklö on omillaan seuraavaan päiväannoksen jakamiseen asti. Päihdeongelmat kulkevat käsikädessä mielenterveysonglemien kanssa ja niitä tulisi hoitaa yhtäaikaisesti. Nyky käytännön mukaan ensin pitää hoitaa toinen jotta pääsee hoitoon toisesta.


Korvaushoidon hyötyjä on puolestaan se että se vähentää katuhuumeisiin liittyvää rikollisuutta esim. jos henkilö on niin addiktoitunut ettei pysty irtautumaan aineista.

Symmpiksen ja Minnsota Kainuun kaltaiset päivätoiminta- ja vertaistukiryhmät ovat erittäin tärkeitä addiktiosta toipuvalle ihmiselle. Niistä on turvallista jakaa kokemuksia ja tuntoja sekä saada kannustusta ja tukea niin ammattilaisilta kuin kokemusasiantuntijoiltakin kauan kestävän hoitoprosessin aikana.

Mitä ongelmia nykyisissä päihde- ja mielenterveyspalveluissa on ja miten niitä pitäisi kehittää? Mistä ongelmat johtuvat ja miten ne pitäisi ratkaista? Missä ollaan onnistuttu?

Päihdeaineaddiktiota ja mielenterveysongelmia tulisi hoitaa saman aikaisesti, nyt hoidetaan ensin yhtä ja sitten toista. Ongelmat kulkevat käsikädessä ja niitä tulee myös hoitaa samanaikaisesti.


Joka puolella leikataan jatkuvasti toiminnan tukia. Ihmiset ovat julkisella sektorilla ylityöllistettyjä. Esim. kun kouluissa kasvatetaan luokkakokoja, on vaikeampaa jo varhaisessa vaiheessa erottaa joukosta oireilevat yksilöt jotka kaipaavat apua tai ohjausta oikeaan suuntaa – tämä ei ole pelkästään huumaustaine kohtainen ongelma vaan yleinen ongelma.

Yhden ongelman Suomen päihdeongelmien hoidossa muodostaa kuntien mahdollisuus itsenäisesti määrittää mitä on riittävä päihdehoito. Tästä seuraa se että päihdehoidon sisällössä ja laadussa voi olla suuriakin eroja eri puolilla Suomea. Valtion tulisi ottaa vahvempi rooli kuntien ohjauksessa määritttämällä kaikille kunnille yhdenvertaiset riittävän päihdehoidon vaatimukset.


On vaikea sanoa mihin äkkiseltään laittaa lisää rahaa, näen että nykyisten viranomais-, sosiaali- ja terveyspalvleuiden välistä yhteistyötä tulisi lisätä ja tehostaa mm. karsimalla päällekkäisiä toimintoja. Toimivaa yhteistyötä julkisen- ja yksityisen sektorin palvelujen tarjoajien välillä tulisi myös arvioida ja kehittää.

Asenteet addiktien ja mielenterveysongelmaisia kohtaan ovat myös myös sosiaali ja terveys poliittinen ongelma - miten sosiaali- ja terveys alan ihmiset kohtelevat ja kohtaavat päihederiippuvaisia?

Miten ihmiset puhuu kahvihuoneissa päihde tai mielenterveys tai krimi taustaisista: usein puhe on hyvin eriarvoistavaa ja julmaa – on eri kysymys kohdellaanko henkilöitä näin vai pysyykö puhe vain siellä kahvihuoeessa.

Jatkuvasti kuulee ettei saada tasavertaista, saman arvoista kohtelua – tämä on vankka kokemus ihmisillä. Esim. sairaalassa jos ihmisellä on IV-huumeiden käyttäjä merkintä hän ei saa hoitoa. Kun mielenterveys- tai päihdeonglemaisena hakeutuu terveysasemalle hakemaan hoitoa, henkilö saatetaan sivuuttaa täysin ajattelemalla hänen vain hakevan lääkkeitä tai hän yksinkertaisesti somatisoi oireensa.


yhdenvertainen kohtelu vaatii paljon huomita

oli sitten kyseessä maaanmuuttajat, mielenterveys diagnoosin tai päihdediagnoosin omaavat henkilöt. Ihmisarvoinen kohtaaminen yksilätasolla on jokaisen oikeus, oli ihminen minkä tahansa taustan omaava.

Kriminaalihuollon puolella Suomessa ei kiinitetä tarpeeksi huomiota huumausaineongelmien hoitoon. Kaikista vankilloista vain Helsingissä on sosiaaliyksikkö joka auttaa päideriippuvaisia kuntoutumaan. ~3100:sta vangista vain ~7 pääsee hoitoon. Kriminaaluhuolossa päihdeongelmien huomioiminen ja hoitaminen on tärkeä osa rikoskierteen katsaisemimessa.

Myös huumausaineiden käyttörikos merkintärekisteti on ongelmallinen. Esim. tapauksessa jossa nuori on saanut teinivuosinaan sakot huumausineen käyttörikoksesta, näkyy merkintä hänen tiedoissaan vielä vuosien päästäkin vaikka rike on vanhentunut ja henkilö ei enää käyttäisi aineita, kuten kannabista. Tämä voi hankaloittaa yksilön pääsyä oppilaitokseen, ammattiin tai tiettyyn virkaan.


Huumeiden käyttö jatkaa Suomessa kasvuaan. Miten yhteiskunnan tulisi reagoida huumeiden käyttöön ja niitä käyttäviin?

Huumausaineongelma ei ole enää maantiteellinen eikä yhteiskuntaluokka kohtainen ongelma. Huumausaineiden läyttöä on kaikissa yhteiskuntaluokissa. Huumauaineista on uskallettava puhua avoimesti ja häpeilemättä ilman pelottelua ja tiedon vääristelyä. Terveydenalan ammattilaisen ja kokemusasiantuntijan kanssa yhdessä tehtävä huumausainekasvatus ja -valistus olisi erinomainen keino muuttaa vanhoja pelkoja ja asenteita parempaan suuntaan. Toisella on faktatietoa ja toisella kokemustietoa huumausaineista. Huumevalistuksen tulisi olla sellaista, jossa nuorille kerrotaan kaikista haittavaikutuksista mitä erilaiset huumaistaineet elimistössä ja mielessä aiheuttavat ja mitä addiktio on. Nuorille tulisi myös kertoa kuinka toimia jos käyttää tai on käyttäny jotain huumausainetta, kuinka hoitaa itseään ja miten palautua eri aineiden haittavaikutuksista sekä korjata aineen elimistölle aiheuttamia vahinkoja.


Faktatietoa ei edelleenkään ole rittävästi

saatavilla. Nikotiinin vaikutukset elimistössä tai nuuskan käyttö ovat hyviä esimerkkejä tästä - tai mitkä ovat kannabiksen ja amfetamiinin oikeat erot käyttäjälle itselleen lyhyessä käytössä ja pitkässä käytössä. Tämän takia tarvitaan tutkittuun ja todennettuun tietoonperustuvaa huumausainekasvatusta ja -valistusta.

Valistuksen tulee sisältää riittävä tieto myös saatavilla olevista tukipalveluista joista yksilö joka kokee tarvitsevansa apua päihdeongelmissa voi hakea ja saa apua nopeasti ja turvallisesti. Tiedon ja tukipalveluiden tulisi myös ulottua ennalta ehkäisevästi omaisin ja perheisiin mahdollisimman varhaisesta vaiheesta, ettei nuori jää yksin ongelmiensa kanssa ja esim. ajaudu kadulle.

2001 voimaan tulleessa huumausaineen käyttörikosuudistuksessa korostettiin, että rangaistusmenettelyssä seuraamusharkinnassa pitäisi jättää tilaa rangaistukselle vaihtoehtoisille seuraamuksille. Erityistä huomiota kiinnitettiin kahteen erityisryhmään. Alaikäiset pitäisi sakottamisen sijasta puhutella ja hoidon tarpeessa olevat käyttäjät pitäisi ohjata hoitoon.


Maailmalla on käynnissä monenlaisia huumepolitiikan muutoksia. Norja suunnittelee huumeiden käytön rangaistavuudesta luopumista Portugalin jalanjäljissä, ja Kanada laillisti kannabiksen. Miten näihin muutoksiin tulee suhtautua, ja pitäisikö Suomen seurata jonkin maan jalanjälkiä?

Valtion tulisi ottaa suurempaa roolia huumausaine ongelman hillitsemissä ja hoitamisessa.

Esim. tarjota kansalaisille turvallinen ympäristö ilman huumaisaineisiin liittyvää rikollisuutta kontrolloimalla huumeiden saantia ja säntelyä monipuolisemmin lakien ja verotuksen avulla tupakan ja alkoholin tavoin – samaa ajatusta pohditaan myös kannabiksen käytön lailistamisen osalta.

Kannabis on laillistettu Kanadassa sekä osittain joisskain Yhdysvaltojen osavaltioista ja kannabiksen myynnistä on saatu huomattavan suurta verotuloa.

Sveitsissä on noin 200 000 kannabiksen käyttäjää ja Sveitsin valtion on aloitanut tukimusken jossa 5000 aikuista kannabiksen piktäaikaiskäytttäjää seurataan ja tutkitaan jotta saadaan faktatietoa kannabiksen pitkäaikaus vaikutuksista mieleen ja terveyteen. Sveitsin tarkoituksena on tehdä fatkatietoon perustuvaa huumepoliittinen päätös kannabiksen laillistamisesta tai kieltämisestä.

Myös Suomessa on alettu pohtia lääkekannabiksen viljelyä vientituotteeksi ulkomaille. On arvioitu että lääkekannabiksen vietitulot olisivat jopa 10-20 miljardia euroa vuodessa. Hallinnoimalla tuotantoketjua alusta loppuun viljelijältä apteekin hyllylle ja edelleen, taloudellisten hyötyjen lisäksi myös huumausaineisiin littyvä rikollisuus vähenee. Lisäksi loppukäyttäjä voi luottaa siihen että tuote on varmasti sitä mitä sanotaan.


Lääkekannabiksen, jossa thc arvot ovat luonnolliset, käyttä on lääkehoidollisesti hyvin perusteltua. Samalla ajatuspohjalla muitakin huumausaineeksi luokiteluja kemikaaleja voidaan käyttää ja jossain määrin jo käytetäänkin lääketieteellisesti mielenterveyden tai kipuhoidon välineenä.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että huumaisaineiden käyttörikoksesta rangaistavuudesta tulisi luopua ja rangaituksen sijaan ohjata käyttäjät kuntouttavien paveluiden pariin jo vahaisessa vaiheessa. Meidän tulee yhdessä rakentaa yhteiskuntaa joka ei hylkää ja syrjäytä niitä ihmisä jotka kamppailevat addiktion kanssa vaan auttaa heitä kuntoutumaan takaisin osaksi yhteiskuntaa. Kuitenkaan ei pitä tehdä kauaskantoisia päätöksiä hätiköidysti. Päätöksiä tehdessä on perehdyttävä todennettuun tutkimustietoon ja muuttuvan yhteiskunnan tarpesiin.



Olen erittäin kiitollinen Itiksen Symppiksen henkilökunnalle ,sekä heidän asiakkailleen kaikesta siitä opista ja tiedosta jonka Symppiksestä sain. Haluan kiittää myös Konsta Heikkilää, Minnesota Kainuun toimitusjohtajaa rakentavasta palautteesta ja terävistä huomiosta paneelin päätteksi. Mainittakoon vielä erikseen paneeliin osallistujista Silvia Modig ja Pilvi Torsti. Kiitos kaikille.


Heille joille Symppis ei entuudestaa ole tuttu - kuten ei minullekaan ollut – Symppis on matalan kynnyksen päivätoimintakeskus jonka perustehtävänä on mielenterveysongelmista ja päihteidenkäytöstä johtuvien haittojen vähentyminen sekä kävijöiden osallisuuden vahvistuminen ja elämänlaadun paraneminen.



#ItäHelsinki #Itäkeskus #Päihdepolitiikka #Kannabis #Lääke #Opetus # #Ymmärrys #Oppimininen #Tasaarvo #Osaaminen #Yhdenvetaisuus #Rangaistus #Hoito #Kriittisyys #Dialogi #Koulutus #Vuorovaikutus #Yhteiskunta #Erilaisuus #Päihdeongelma #Mielenterveys #Kuntoutus #Vertaistuki #Huumeet

Copyright © 2020 Tommi Aalto | #UusiPolitiikanAalto